.

.
.

torstai 28. helmikuuta 2013

Hevoisia!

Tämä valkoinen ratsu on niin iso, että voi pitää lattiallakin.
Tämä on vähän pienempi hevoinen.
Nämä ovat aivan pieniä, jostain syystä olen nämä säilyttänyt.
Tämän keinuhevosen on isäntä tehnyt joskus kymmeniä vuosia sitten,
mutta yhtään en tiedä millaisilla laitumilla hevonen nykyään asuu.
Siis nuo kaksi valkoista ratsua ostin viime lauantaina,
nyt kun ne ovat tuossa viikon olleet, niin eivät oikein ole mun mieleen,
lähtevät siis kiertoon!
Oikeasti haluaisin sellaisen puuhevosen, missä on polkimet.
Sellainen oli lapsuudessa naapurin tytöllä ja se on jotenkin jäänyt niin ajatuksiini
ja haaveisiini, että kun sellainen kohdalle osuu, niin se muuttaa meille!

maanantai 25. helmikuuta 2013

Helmitaulu ja punainen tuoli

Tämän ihanan helmitaulun ostin muutama viikko sitten
 Jyväskylästä Katriinan kirppikseltä.
 
Tämä tuolinkuvahan mulla on tuossa logossakin.
Sain tämän eräältä ystävältä, aivan samoin, kuin aikaisemmin valkoisen tuolin.
Laitoin tuolin ulkovarastoon, enhän sitä mitenkään piilottaa voinut, odottelin että minkälaista "palautetta" tulee....
No muutama päivä meni, niin jo tuli kysymys, mikäs tuolla varastossa on...
Se nyt vaan on niin, että eihän noin kauniista tuolista voinut kieltäytyä, kyllä sille jokin paikka löytyy...

torstai 21. helmikuuta 2013

Hiihtokisoja ja käsitöitä!

Tänään avataan kisakatsomo!
Kevään ensimmäiset kukat ostettu kotiin!
Tässä muutamia viimeaikojen sukkia!
Ja lisää sukkia, keltaiset ovat ampiaissukat!
Paitsi väritykseltään myös pistelevät!
Lanka oli aika karmeaa, vähän sellaista angoraa!
Keltaiset kämmekkäät, langassa on kultalankaa mukana.
(Löysin muutaman vanhan kynsilakkapullon ja pitihän niitä kokeilla,
nyt on kynnet lakattu jokaisessa sormessa, mutta en kerennyt ottaa uutta kuvaa,
kun kämmekkäät lähtivät jo toisiin käsiin. Muutama kymmenen vuotta sitten
minulla oli kynnet aina lakattu, ei kyllä enään jaksa...)

tiistai 19. helmikuuta 2013

Vanhat valokuva-albumit


Viime viikonloppuna juttelin ystäväni kanssa eräästä valokuvasta,
jonka olin aikaisemmin viikolla saanut.
Hän haki omat albuminsa ja mitä ihmettä,
kun avaan albumin, niin ensimmäisellä sivulla on kuva,
missä on äitini ja isäni ja vielä kaikenpäälle teksti
missä kuva on otettu: Keuruulla piirijuhlissa, vuosiluku puuttui.
Minulla on tämä sama kuva, mutta nyt sain tietää, että missä kuva on otettu.
Sain nämä kaksi vanhaa, ihanaa, ihanasti rapistunutta albumia itselleni lainaksi.
Löytyihän sieltä sivuilta muutamia minulle hyvinkin rakkaita ja mielenkiintoisia valokuvia.
Oli koko minun lapsuuden perhe monissa kuvissa.
Olen tuntenut tämän ystävän, vain kolme vuotta,
mutta meillä on paljon yhteisiä tuttuja ja hän asuu minun lapsuuden mummulan paikkakunnalla.
Olen tuntenut hänen edesmenneen miehensä, hän oli minun lapsuudenystävien isän veli.
On niin ihanaa, kun olemme ystävystyneet, meitä kuitenkin yhdistää niin moni asia.
Ensitapaamisesta asti olemme olleet, niinkuin olisimme aina tunteneet toisemme.
En tunne montaakaan näin sydämellistä ja ihanaa ihmistä.
♥ Tämä ystävyys on tuonut elämääni niin paljon, muistoja menneestä, 
lapsuuden kesistä ja muistakin lapsuuden maisemista,
myös tätä päivää voin jatkaa osin niinkuin ennen, kuin kotiin menisin,
kun hänen luokseen menen ♥
 
 
 
 

maanantai 18. helmikuuta 2013

Pullan tuoksua!

Ei ole tarkoitus esitellä mitään mestarileivonnaisia,
vaan: en ole leiponut pullaa ainakaan kymmeneen vuoteen
ja eilen sen tein ja sehän oli ihan mukavaa ja niin nopeaa!!!
Ihan olivat hyvänmakusia rahkapullat!
(Leivon kyllä viikottain muffinsseja, piirakoita ja pikkuleipiä ym...)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pesispelissä!

Lauantaina olin elämäni ensimmäisen kerran hallissa katsomassa pesäpalloa!
Kirittäret-Kempele ja peli päättyi vierasvoittoon 0-2!
 

tiistai 12. helmikuuta 2013

Muissa maisemissa!

Viimeksi kun käytiin näissä maisemissa satoi ensilumi.
Lunta tulvillaan oli tämäkin viikonloppu!
Juuri nyt alkoi aurinko paistamaan.
Ei muuta kun kelkka tuvan nurkalta ja potkuttelemaan!
 

maanantai 11. helmikuuta 2013

10.2.2013

Eihän tähän ole mitään lisättävää!
Lunta siellä ja lunta täällä ja jokapaikassa!
 

torstai 7. helmikuuta 2013

Kirjastokortit!

Olen ostanut kirjastosta silloin tällöin poistokirjoja,
niin niistä joistan löytyi näitä vanhoja kirjastokortteja.
No siitähän minä innostuin muistelemaan,
 että mitenkäs tämä homma aikoinaan toimi!
Tämä kortti siis vaihdettiin kirjan taskuun,
tästä näki palautuspäivän!
Tietokirjoissa oli siniset kortit.
Romaaneissa valkoiset.
Lastenkirjoissa vaaleanpunaiset.
Joskus kun epäilin, että olenkos tämän lukenut vai en,
niin tästä kortista sen sitten näki, jos siinä oli minun kirjastokortin numero,
niin luettu oli!
Tämä oli ns. Detroit-järjestelmä.
Kun kirjat oli lainattu niin kirjaston henkilökunta seuraavana päivänä
järjesti kaikki edellisen päivän lainattujen kirjojen kortit numerojärjestykseen
omiin kasoihin päiväyksen mukaan.
Sieltä kortit löytyivät palautettaessa.
Alavuden kirjasto on niin paras!
Siellä on ihana, ystävällinen henkilökunta.
Uutuuskirjat saa tosi nopeasti ja valikoima on hyvä
ja monipuolinen.
 
 

maanantai 4. helmikuuta 2013

Osteluja

Tälläisen vein kirpparille myyntiin ja olen sitä katunut.
No nyt löytyi samanlainen, maalaan tämän valkoiseksi.
Kastehelmi-sarjaa minulla on jonkinverran, kirkasta lasia ja ruskeaa,
tämä väri ihan uusi tuttavuus!